Olihan se melekonen matkanteko tänne saakka. Unta reiluun vuorokauteen korkeintaan neljä tuntia. Siinäpä se tunne, kuin ihan pihalla olisi; huippaa, vaikka tulivuoren purkauksia tai maanjäristyksiä ei tiettävästi juuri nyt olekaan.
Mutta tämänpäiväisellä otsikolla on kyllä relevantti merkityskin. Piha on alue Aucklandin länsipuolella. Sain tallustella ihailemassa sademetsäkasvillisuutta ja tunnustella (lenkkarit visusti jalassa) mustaa hiekkarantaa. Mustuus tulee magneettisesta raudasta, joka on peräisin ammoin purkautuneesta tulivuoresta. Näinpä Pukeko-linnunkin ahmimassa palmupuun hedelmiä. Se mitä se syö, tulee myös ulos eli hattu kannatti asetella laipioon. Tosin aurinkokin paistoi todella ylhäältä, joten lierit olivat tarpeen.
Kauri-puu voi kasvaa rapiat 10 metriä ennen kuin oksistuu. Joku tauti niihin on täällä iskenyt, koska tarkasti piti lenkkareiden pohjat harjata ja desinfioida ennen puistoon pääsemistä ja sieltä pois tullessa. Kauripuuta käyttävät täällä lähinnä talojen ulkoverhoiluun.
Kun siis oli tämä vähän pihalla olotila, oli tuuria, että opas/reissukuski oli britti. Melkein kaiken pystyi ymmärtämään selkeästä lausunnasta. Loppuiltapäivästä ei ikävä kyllä enää uponnut juuri mitään aivojen harmaaseen solukkoon 😳
Hotellini ikkunoista ja parvekkeelta näkyy Sky Tower. Ylihintainen turistirysä, tiesin jo etukäteen. Piti se kuitenkin tsekata. Nykyisin korkeisiin paikkoihin olen siedättynyt jossain määrin eikä nytkään hissin sujahtaessa 186 metriin päätä huimannut (paitsi se jet lag ainakin selityksenä menee läpi). Sky Barin paikallinen valkoviinilasillinen edessä katselin ”omaa” parveketta yläilmoista.
Tornista alas laskeutuessa teki vielä mieli vähän käppäillä kaupungilla. Irkkubaarit saavat aina ja kaikkialla meikäläisen varpaat kääntymään siihen suuntaan. Musiikki, sanoisin. Nyt tosin avoimesta ikkunasta viittoili fiksun näköinen nainen astumaan sisään. Toki sitten pitänee mennä, vaikka trubaduuri ei vielä ollut aloittanut settiään ja tilasin tiskiltä lasillisen paikallista. Istuuduin viittojan vierelle katselemaan ohikulkijoita ja onneksi istuuduin. Sain mahtavan keskustelun kiwi-ihmisen kanssa! Hänkin oli tullut kaupunkiin itsekseen (mies ei halunnut mukaan) ja tahtonut vähän irtaantua maatilan pyörittämisen arkirutiineista. Skoolasimme seikkailijanaisille ja niitä tukeville aviomiehille ja jatkoimme matkaa kumpikin omaan suuntaamme. Minä hotellin parvekkeelle tätä raapustelemaan.
Huomenna matkaan Waiheke-saarelle lyhyen lauttamatkan verran ja Hop On Hop Off – bussilla sitä kiertämään.
Nyt unta palloon, hope so, ja aamulla suunta satamaan!
Vastaa