
Hyppäsipä Kulkija eilen junaan ja siinä neuloessaan ajatusten säntäillessä puolelta toiselle ei oikein osannut isommin odottaa tältä päivältä kummosia. Vähänpä tiesi! Ronskin aamupalan jälkeen kulkimet lompsottivat maha piukeena Stockalle ja kädet (voisiko nekin olla jokin muu sana?) hamusivat korin täyteen yläosia; neuletta ja alupaitaa. Yhtään ala-osaa ei kannattanut edes harkita. Mahan takia siis. Ai niin, uusi pipokin mahtui ostosten sekaan. Jo oli aikakin, sanoisivat monet kotikylän raitilla tai sitten eivät sanoisi. Pipostahan hänet tunnetaan.
Iltapäivällä Laukontorin kautta Hämeenpuistoon ja ekaa kertaa tähän teatteriin. Moderni rakennus piti sisällään yllätyksen Kulkijan sitä vielä aavistamatta. Pitäiskö ottaa aperitiivit, hän mietti kahdenkin ravintolan läpi luoviessan. Mutta edelleen maha täynnä ei siis kannattanut baaritiskin kautta saliin kulkea; olihan väliaikasyötävät kuitenkin etukäteen tilattu.
Niin se yllätys: Aivan mielettömän huikea esitys!! Kulkija tempautui täydellisen visuaaliseen, auditiiviseen ja emotiaaliseen pyörremyrskyyn, vihreään sellaiseen. Upeat lavasteet vaihtuivat kohtaus kohtaukselta, esiintyjät lumosivat äänillään ja liveorkesteri sai soitollaan katon ilmaan.
Vähältä piti, ettei Kulkija ostanut uutta lippua saman päivän iltanäytökseen; pari paikkaa kun näytti olevan jäljellä. Väsymys kuitenkin voitti ja huomenna pitäisi jaksaa aamupalan jälkeen laahustaa takaisin junalle.
Vastaa