Siinä se on taas auki ammollaan, odottaa, mitä sisäänsä saisi nieltyä. Yksi on aina varma valinta: ne kevyemmät vaelluskengät. Sauvat pitää nyt muistaa myös.
Pian alkaa seuraava reissu Barcelonan kautta Pyreineiden juurelle. Pohdin ja vertailin pari päivää matkalaukun ja 45l rinkan välillä. Vaakakuppi kallistui nyt laukkuun. Ai miksi? No, näyttää säätilatyyppi tulevan olemaan suomalaisen kuuman kesän mukainen, joten vaellusvaatteiden lisäksi tarvitsen kesäisen kevyttä päälle pantavaa. Eihän siellä nyt koko aikaa laukata rinteitä otsa hiessä ja majapaikkakin on koko viikon sama. Ei siis tarvitse siirtyä paikasta toiseen, kuten tämän reissun jälkeen tulevalla matkalla Uuteen Seelantiin ja Australiaan. Mutta siitä seikkailusta sitten loka-marraskuussa lisää.
Kenkäpolitiikka tuottaa aina ja joka kerta muutaman lisäharmaahiuksen ohimon seudulle. Niitä kun ei oikein pysty rullaamaan pienempään kokoon. Siis niitä kenkiä. Hiuksia kyllä vielä ainakin toistaiseksi. Meikäläisellä kun on kaiken kukkuraksi 160-senttiseen varteen verraten melkoinen räpylä. Äiti tuumasikin aikoinaan kotiin kesätöihin tultuani, että ”jaahas, on tyttö kotona taas, kun on etteinen venneitä täynnä”.
En pysty lähtemään mihinkään ilman useita erilaisia kenkäpareja: on läpyskää, sandaalia, lenkkaria, kävelykenkää. Onneksi nykyisin on ihan jees laittaa lenkkarit hameen kanssa. Tosin en ole oikein tottunut siihen vielä. Ahdistaa hieman peilin näkymä tuolloin. Tiedän, täytyy sopeutua, jos aion vähemmällä kantamisella jatkossa selvitä!
Sopeutua ja sietää. Olisiko siinä uusi reissumotto Kulkijalle?
Vastaa